torstai 8. syyskuuta 2011

Maukasta marmeladia

Monena syksynä olen lainannut äidin vanhaa Mehu-Maijaa ja keitellyt viinimarjoista, omenista ja muista puutarhan antimista sekamehua, mutta tänä vuonna päätin kehitellä jotain hiukan erilaista. Hetken selailtuani netistä löytyviä reseptejä ja säilöntäohjeita päätin laittaa koneen kiinni ja säveltää jotain omasta päästäni. Viinimarjat saivat lähtöpassit kotiväen pakastimeen, omenasato sen sijaan päätyi jatkojalostukseen W.H:n kokeelliseen keittiöön. "Valkoinen kuulas" ei ole lainkaan suositeltavin lajike marmeladin valmistukseen vähäisen hapokkuutensa ja pektiinipitoisuutensa vuoksi (heikosti hyytelöityvä), mutta en antanut sen lannistaa, vaan kävin tarmokkaasti toimeen.
  
Kaksi ämpärillistä omenoita huuhdeltiin pesualtaassa, jonka jälkeen ne paloiteltiin kuorineen ja siemenkotineen reippaan kokoisiksi lohkoiksi. Sienemenet antavat keitettäessä marmeladille herkullisen mantelimaisen maun. Lohkot laitettiin vesitilkan kanssa teräskattilaan hautumaan reiluksi kymmeneksi minuutiksi, kunnes hedelmäliha oli pehmeää. Sen jälkeen omenamassa nosteltiin keitinliemestä reikäkauhan avulla lämmön kestävän astian päälle asetettuun siivilään ja paineltiin kevyesti niin, että hedelmäliha valui astian pohjalle. Näin syntynyt vaalean kellertävä omenasose on sokerin lisäämisen jälkeen jo sellaisenaan käyttökelpoista ja säilyy pakastettuna helposti läpi talven, mutta minä en aikonut lopettaa vielä tähän.
   
Niinpä laitoin suuren teräskattilan liedelle, omanasoseen joukkoon pari kiloa hillosokeria, kahden sitruunan mehun, sekä hyppysellisen vaniliinisokeria ja suolaa. Seos kiehui miedolla lämmöllä välillä sekoittaen noin kaksi ja puoli tuntia, jonka aikana se sakeutui tuntuvasti ja sai syvän punaisen värisävyn.
 

Nyrkkisääntönä pidetään, että kun marmeladimassa irtoaa kauhasta irrallisina paloina, alkaa purkittamisen aika olla lähellä. Lasipurkit on syytä kuumentaa uunissa ennen täyttämistä ettei kuuma marmeladi riko niitä ja samalla niistä kuolee kaikki ei toivotut bakteerit, jotka saattaisivat heikentää säilymistä. Kuumentamiseen oli monenmoista ohjetta, mutta mielestäni helpoin tapa on aina paras; Lasipurkit pystyyn muutamalla sanomalehtikerroksella vuoratulle uunipellille ja pelti kylmään uuniin. Kuumennus sataan asteeseen ja kun lämpötila on saavutettu, nostetaan pelti purkkeineen kaikkineen kuumuutta kestävälle alustalle ja ei kun täyttämään.


Metallikannet steriloitiin keittämällä marmeladimassan poristessa viereisellä levyllä.

Ennen purkittamista lisättiin vielä viimeinen aineosa; Tilkka Punaviinietikkaa antamaan hiukan lisää hapokkuutta, nostamaan makuja ja hienoa punaista väriä entistä voimakkaammin esiin. Sen jälkeen purnukat lastattiin ihan piripintaan saakka höyryävää herkkua ja kannet kierrettiin saman tien huolellisesti kiinni. Säilykkeet jäivät yön ajaksi jäähtymään huoneenlämpöön ja aamulla tarkistettiin että kannet olivat painuneet kuopalle ja säilöminen siltä osin onnistunut. Yksi purkki oli ihan pakko avata ja hiukan maistella valmista tuotosta. Testiryhmä oli yksimielinen: Maku oli oikein onnistunut. Lopuksi lisättiin etiketit ja muut koristukset, jonka jälkeen herkut sirrettiin viileään odottamaan parin kuukauden kuluttua alkavaa juhlasesonkia.



Itse tehty marmeladi on ihastuttava tuliainen tai lahjaidea, joka onnistuu kyllä innokkaalta kotikokilta käden käänteessä. Mutta sinä, joka olet olet aikarajoitteinen tai et vain yksinkertaisesti ole virtuoosi keittiössä, voithan aina hankkia valmiin hillopurnukan ja ehostaa sen mieleisilläsi kangastilkuilla, nauhoilla ja muilla koristuksilla. Ilahduttava lahja se on joka tapauksessa. =)