keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Mää mää lampaani

Toissa lauantaina oli lämmin päivä ja olotila laiskan puoleinen, niinpä oikaisin itseni pienille nokka-unille. Muutamaa hetkeä myöhemmin havahduin raollaan olleen terassioven kautta kuuluviin ääniin. Naapurin lampaista se nuorempi ja heleä-äänisempi Bianca määkyi lohduttomasta taukoamatta. Tietämätön olisi voinut luulla että jotain pahaa oli tapahtunut, mutta minä arvasin oitis mistä oli kysymys...

Tarina alkoi oikeastaan jo viime keväänä kun naapuritontin nurkalla kököttänyt kompostilaatikko siirrettiin pois sijoiltaan ja korviini kantautui sahaamisen ja vasaroinnin ääniä. Ihan tarkkaan en pihan perällä rehottavien pihlaja-angervojen läpi nähnyt mitä oikein oli tekeillä. Seuraavana aamuna hämmästys oli todellakin suuri, kun töihin lähtiessäni minut säikäytti selkäni takaa kuuluva käheä määkäisy ja kun käännyin katsomaan, angervopuskasta kurkisti valkoisen Suomenlampaan lampaan pää! Se oli minun ja Miskan ensi tapaaminen, myöhemmin selvisi että lampolassa asustaa myös saman kevään karitsa Bianca.


Kesän aikana nämä citylampaat tulivat hyvinkin tutuiksi, vieraitani vuoroin ilahduttaen ja välillä säikytellen
(ennalta arvaamaton määkäisy pusikossa). Loppukesällä nämä tehokkaat puutarhurit olivat syöneet kaikki omistajiensa pielustat putipuhtaiksi, niinpä keksin kaikkia osapuolia ilahduttavan idean; lampaat meille puutarhatöihin! Ja niin tehtiinkin. Siirrettävä aitaus tuotiin pihamaalle, lampaiden työvuoro alkoi aina iltapäivisin klo 16.00 alkaen ja sitä sitten iltahämäriin saakka. Kukkapenkit ja pielustat siistiytyivät vaihdikkaasti ja puutarhureiden ilo oli ylimmillään kun uutta "ruokalajia" oli tarjolla toisensa perään. Näin hyvässä seurassa oli itsekin ilo haravoida ja pihamaa olikin parin viikon yhteistyön jälkeen valmis vastaanottamaan lähestyvän talven. Niin, ja yhtään kuormaa ei tarvinnut kärrätä puutarhajäte-kaatopaikalle, kaikki meni parempiin suihin!

Talvi tuli ja elämä jatkui hangen ympäröimässä lampolassa. Yllätyin siitä kuinka usein lampaat valitsivat kovillakin pakkasilla näköalapaikkansa ulkosalla, vaikka tarjolla olisi ollut myös lämmin ja suojaisa asumus, joka oli heille mittatilaustyönä rakennettu. Kun hanki laski keväällä sen verran, että pihamaan läpi pääsi taas kuivin jaloin aitaukselle, menin oitis tapaamaan vanhoja ystäviäni. He olivat kasvattaneet talven aikana niin muhkeat turkit, että kävelykin muistutti jo puolelta toiselle huojuvaa dromedaaria. Kohta olisi aika ottaa keritsimet esille.

Ja todellakin, sinä aurinkoisena lauantai-iltapäivänä, ennen kuin sain taiteltua itseäni päiväunilta pihamaalle, oli äitilammas päässyt jo villoistaan. Seuraavaksi olisi Biancan vuoro. Hän tarkkaili tilannetta hiukan etäämmältä, nähtävästi hyvinkin epäluuloisena. Eikä ihmekään, olihan tämä hänen ensimmäinen kertansa.


Kaikki sului kuitenkin mainiosti. Bianca rauhottui makamaan varjoon ja selvästikin nautti siitä, kun kuuma talviturkki saksittiin pois vähän kerrallaan.


Tovin toimenpidettä seurattuaan äiti-Miska vetäytyi päivälevolle ja märehti tyytyväisenä, selkeästi ylpeänä tyttärestään.


Villaa kertyi kaikkiaan kaksi kokonaista säkillistä. Mahanalusvillat ja irtoroskat seulottiin pois ja puhdistetut villat aseteltiin ilmavasti kuivumaan pariksi päiväksi.


Seuraavana vuorossa oli karstaus, jossa villan kuidut harjataan kulkemaan yhtenäiseen suuntaan ja samalla varisevat pois vielä viimeisetkin pienet irtoroskat. Karstaus ei sinänsä ole vaikea, mutta aikaa siinä vierähtää äkkiä tunti jos toinenkin. Totuuden nimissä täytyy kyllä myöntää, että käsivarsia hiukan kolotti iltasella. Toisaalta kätöset olivat niin ihanan pehmeät lampaanvillasta irronneen lanoliinin vaikutuksesta, että olo oli kuin hyvän manikyyrin jälkeen, lampaanlannan tuoksua lukuun ottamatta! =)


Aikaansaatu raakamateriaali on valmista joko huovutettavaksi tai langan kehräämiseen, jota aion kesälomani aikana kokeilla.


Pientä huoltoa vaativa perintörukki, joka on viime vuodet palvellut lähinnä koriste-esineenä vanhempieni kesä-asunnolla, pääsee jälleen alkuperäiseen toimeensa. Kehräyksen saloista ja mahdollisista kommervenkeistä raportoin tulevissa postauksissa. Pitäkää peukkua!

Villanpehmeitä kesäpäiviä